Kreikassa pintaan noussut kansainvälisen keinottelutalouden, euron ja EU:n kriisi on käynnistänyt Suomessa puheet valtiontalouden leikkauksista, niin kutsutuista säästöistä. Tässä ei ole mitään uutta. Meillä on säästetty kaksikymmentä vuotta, huonoina aikoina ja hyvinä aikoina. Kukaan ei ole kertonut, milloin olemme säästäneet tarpeeksi. Missä on raja? Vai onko sitä olemassakaan?

Suomalainen hyvinvointiyhteiskuntamallin toimintakykyä on kolmen suurimman puolueen johdolla järjestelmällisesti heikennetty vuosikymmenet. Se kelpaa kuitenkin edelleen syntipukiksi ja uusien leikkausten kohteeksi. Tosiasiassa
säästäminen on käynyt kalliiksi. Säästöt ovat usein näennäisiä ja hukkaavat resursseja. Terveyskeskusten säästöt ovat lisänneet erikoissairaanhoidon kuluja, veronkevennykset on maksatettu palvelumaksujen nostoilla ja niin edelleen.

Säästämisen myötä lastensuojelun tarve on kasvanut räjähdysmäisesti, mielenterveysongelmat lisääntyvät, vanhuksia säilötään rikollisella tavalla laitoksissa lääketokkuraisina.

Puheet suomalaisen yhteiskuntamallin kalleudesta ja säästämisen välttämättömyydestä asettuvat oikeisiin mittasuhteisiinsa, kun katsoo mitä muualla maailmassa tapahtuu. USA:n ja Englannin kaltaiset maat olemattomine
hyvinvointijärjestelmineen ovat äärimmäisen velkaantuneita. Vyönkiristyksiä vaaditaan. Suomi voi lahdata vielä toimivat hyvinvointiyhteiskuntansa osat, ja saada markkinat tyytyväisiksi hetkellisesti. Epäilemättä jotkut pörssikurssit reagoisivat myös positiivisesti. Entä sen jälkeen?

Todellisuudessa säästöjä tarvitaan siihen, että valtiot voivat keskittää varansa keinottelijoiden tappioiden maksamiseen - kuten Kreikan kriisin kohdalla tapahtuu. Liikepankkien tappioiden sosialisoiminen, maksattaminen Euroopan laajuisesti veronmaksajilla on valtiovarainministerimme mukaan
”kansanvallan voitto”. Tämänkin ”voiton” vuoksi suomalaisten on – niin, säästettävä.

Säästöjen todellinen hinta maksetaan tulevaisuudessa. Tämä on tuttua kaikilta aloilta, joihin nykyinen keinottelutalous ulottaa sormensa. Vallassa olevien poliitikkojemme mielestä keinottelijoiden on voitava hankkia mahdollisimman
nopeasti ja esteettä voittonsa – ja maksattaa sitten tappionsa yhteiskunnilla.  Ajan henkeä kuvaa erinomaisesti vanha sanonta ”meidän jälkeemme vedenpaisumus”.

Tuhoisan keinottelutalouden toimintaolosuhteiden turvaaminen ei voi olla Suomi-nimisen valtion ensisijainen tehtävä. Nyt näin näyttää olevan.

 

Antti Pesonen

Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja