2010-04-26
Itsenäinen puolustus voidaan ja pitää palauttaa
Itsenäisyyspuolueen kannanotto:
Puolustusministeri Jyri Häkämiehen mukaan itsenäinen puolustus ei ole Suomelle enää mahdollista eikä kyse ole edes valinnan mahdollisuudesta. Häkämiehen mukaan EU:n Lissabonin sopimus velvoittaa avunannon antamiseen ja vastaanottamiseen.
Ministeri siis toisin sanoen totesi, että sotilaallisen kriisin tullessa Suomeen tulee vieraita sotajoukkoja halusimme sitä tai emme, ja että suomalaiset joutuvat mukaan kaikkiin sotiin, joissa EU on osapuolena.
Häkämiehen mukaan Suomi on kaikissa kriisitilanteissa riippuvainen yhteistyöstä muiden maiden kanssa. On kysyttävä, milloin aikaisemmissa kriisitilanteissa Suomi on pelastunut "riippuvaisena yhteistyöstä muiden maiden kanssa"? Miksi meidän pitäisi osallistua USA:n ja Länsi-Euroopan entisten siirtomaavaltojen uuskolonialistisiin seikkailuihin Euroopan ulkopuolella? Mitä Suomen kansa niistä hyötyy?
Häkämiehen mukaan "globalisaatio ja laajat riippuvuussuhteet ovat luoneet tilanteen, jossa täysin itsenäinen puolustus ei ole enää mahdollinen". Tosiasiassa Häkämies on kumppaneineen luonut nykyisen tilanteen, jossa Suomi on luopunut itsenäisyydestään ja sen mukana omasta turvallisuuspolitiikastaan. EU:ssa kyse ei ole yhteistyöstä vaan alistussuhteesta. Ministerin väitteen mielettömyyden huomaa viimeistään, kun katsoo Sveitsin tilannetta. Itsenäisellä ja puolueettomalla Sveitsillä on itsenäinen puolustus huolimatta siitä, että maa on mukana globalisaatiossa.
Valinnan mahdollisuus suomalaisilla on yhä. Valinta tehdään alistumisen ja itsenäistymisen välillä. Häkämiehen ja nykyhallituksen alamaisuuslinja on Suomelle vaarallinen. Sotiin valmiina he ovat valmiit vuodattamaan suomalaisten verta.
On hirmuista, että Suomessa on ministereitä, jotka eivät ole oppineet historiasta. Suomen suuret onnettomuudet ovat johtuneet siitä, että Suomea on käytetty tai aiottu käyttää Venäjää vastaan. Nyt Suomella on ministereitä, jotka toistavat historiamme pahimpia virheitä.